Tekstin alkuun
Etusivu - Vaasan Setlementtiyhdistys ry - Siivet-projekti
Case työllistyminen

1. Maahanmuuttajanainen

Asiakas tuli Siivet-projektiin haastatteluun viime marraskuussa (2010). Hän oli muuttanut Suomeen noin kymmenen vuotta sitten. Tänä aikana hän oli kouluttautunut insinööriksi ja ollut sekä työharjoittelussa että työssä eri paikoissa. Nyt työttömyyttä oli kuitenkin kestänyt jo yli kaksi vuotta ja hän oli hyvin kyllästynyt tilanteeseensa. Siivet-projektissa naisen kanssa keskusteltiin ja mietittiin yhdessä, minkälainen työ tai koulutus häntä voisi kiinnostaa.

Hän kertoi ensisijaisesti etsivänsä töitä, koska koulutusta hänellä jo on. Hän mietti, että voisi haluta työskennellä kouluavustajana, joten aloimme etsiä hänelle kouluista avustajan työtä. Kouluavustajan työtä ei sillä hetkellä löytynyt, joten aloimme etsiä myös hänen koulutustaan vastaavaa työtä. Soittelimme Siivet-projektista yrityksiin, ja hän pääsi kahteen yritykseen haastatteluun. Toiseen näistä hän pääsikin töihin. Tällä hetkellä hän työskentelee kokopäivätyössä insinöörinä pienessä yrityksessä ja on todella tyytyväinen työpaikkaansa. Työsuhde on alkuun puolen vuoden mittainen, mutta suurella todennäköisyydellä työ jatkuu.

2. Mies

Asiakas tuli Siivet-projektiin haastatteluun viime syyskuussa (2010). Hän on koulutukseltaan elektroniikka-asentaja, mutta ei ollut löytänyt koulutustaan vastaavia töitä. Hän oli ollut työttömänä yli kaksi vuotta ja hyvin kyllästynyt tilanteeseensa. Hän kertoi, että hänelle käy melkein mikä tahansa työ, kunhan vain töitä löytyisi. Hän hakikin projektimme kautta pakkaajan, autonkorjaajan, kylätalkkarin ja ompelijan paikkaa, mutta näihin paikkoihin hän ei päässyt töihin. Viides paikka, jota hän meidän kauttamme haki, oli yritys jossa haettiin kokoonpanijaa. Tähän työpaikkaan hänet otettiin aluksi kuukaudeksi ja tämän jälkeen vakituiseen työsuhteeseen. Tällä hetkellä hän työskentelee edelleen tässä kyseisessä yrityksessä kokopäivätyössä ja palkankorotus on tullut jo kolmeen kertaan. Hän on hyvin tyytyväinen työpaikkaansa. Myös yritys on tyytyväinen työntekijäänsä.

3. Mies

Hakijalla oli pitkä työhistoria saman työnantajan riveissä. Hän oli jäänyt työttömäksi 2000-luvun alussa. Hyvä tyyppi eli sosiaaliset taidot olivat hallussa. Haasteena miehen työnhaussa oli koulutus, kielitaito ja ikä. Hakija työllistyi ensin palkkatuella vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Tämän jälkeen hän teki alan vaihdon ja työllistyi siivousalan yritykseen. Viihtyy uudessa työssään. Omistajan mukaan mies on ”yrityksen kantavia voimia”.

4. Nainen

Työnhakijana 500 päivää ollut nainen otti yhteyttä projektiin TE-toimiston kehotuksesta. Hakija oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun projekti sai yhteydenoton eräästä keskustan päivittäistavarakaupasta. Yhteydenotto ja työhaastattelu kannattivat, sillä työnantaja palkkasi naisen töihin lyhyen mietinnän jälkeen.

5. Sinun tarinasi tähän?

 

 

Siivet-projekti edistää työnantajan ja työntekijän kohtaamista. Ota yhteyttä!

© 2012 Vaasan Setlementtiyhdistys ry - Siivet-projekti - Tekninen toteutus Optinet kotisivut